maanantai 5. joulukuuta 2011

Joulukalenterin 5. luukku: Tanskan kansallispäivä

Koska meidän suomalaisten itsenäisyysjuhla lähestyy kovaa vauhtia, katsoin parhaaksi kertoa tänään hieman tanskalaisten kansallispäivästä (vaikka sitä vietetäänkin kesällä :D)

Koska Tanskalla ei ole niin sanottua virallista itsenäisyyspäivää, kansallispäivää juhlitaan tanskassa 5. kesäkuuta. Tanskan itsenäistymisestä ei juuri löytynyt mitään tietoa, tällä rintamalla todelliset faktat ovat valitettavasti hieman epäselvät. Erään nettisivun mukaan kuitenkin tuona kansallispäivänä Tanskassa muistellaan sitä, kuinka kristitty ristiretkeläiskuningas Valdemar Voittoisa nujersi pakanalliset virolaiset paikassa, johon sittemmin rakennettiin Tallinna (tanskalaisten linna).

Vanha legenda kertoo myös tuona päivänä, 5.6.1849, Tanskan lipun ihmeenlailla pudoneen taivaasta tanskalaisille ja näin he ovat saaneet omakseen tuon kauniin punavalkoristilippunsa. Uskoo ken tahtoo, mutta on sanottava, että hieman hassuja ja kummalisia nuo tanskalaiset tuntuu olevan. ;)

Tähän loppuun vielä Tanskan kansallislaulu (Det er et yndigt land = Se on ihana maa), vaikka pelkästään tuon taivaasta pudonneen lipun kunniaksi :D



Tästä juhlallisesta fanfaarista onkin hyvä aasinsiltana kertoa hieman blogini nimestä niille, jotka sitä ovat kerran jos toisenkin kummastelleen. Idean nimeen sain isältäni, uskolliselta jalkapallofanilta, joka kertoi, että Tanskan jalkapallomaajoukkuetta on aikanaan kutsuttu nimellä Danish Dynamite - varsinaista dynamiittia kun olivat. Erään löytämäni uutisjutun mukaan tanskalaiset fanit kannustivat poikiaan laulamalla: They were red, they were  white, they were Danish Dynamite. ;) Että semmoinen tarina.

Huomenna viettelemmekin Suomen itsenäisyyspäiväillallista. Noin 60 ihmistä on tulossa maistelemaan suomalaisia herkkuja, joten tekemistä riittää. Lupaan kuitenkin kertoa kaiken näistä juhlista heti huomenna :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti