tiistai 31. tammikuuta 2012

Finland: the world's winter wonderland

Tässä reilu viikon aikana, mitä Suomessa olen jo kerennyt majailla, on ainakin sää ja ympäristö ihastuttanut ja paljon! Upeat kimaltavat hanget, huurteiset ja lumiset puut sekä auringonpaiste ovat todellakin osaltaan tehneet Suomeen paluun onnistuneeksi ja muistuttaneet mistä jäin Tanskassa paitsi. Edes pureva -25 asteen pakkanenkaan ei ole saanut estettyä luonnon ihailua - saati kuvailua! Niinpä päätin Tanskamaisemien jälkeen hieman valottaa ja näytellä muutamilla kuvilla miltä täällä Suomenmaassa oikein näyttää.

Alkuun ihan tuoreita kuvia omalta kotipihalta vain. Harmi ettei lumen kristallimaista kimaltelua saa ikuistettua ihan niin hyvin kuin haluaisin pikku pokkarillani, mutta kyllä siitä (ainakin suomalainen;) sen idean tajuaa!




Sitten hieman vanhempaa tuotantoa Vaasasta, edellisen kämppäni ikkunasta. :)

Hämähäkinseitit seinällä ja pikku varpaiden jäljet ikkunalaudalla :) <3


Siinäpä hieman talvifiilistelyjä. Nauttikaa lumesta, pukeutukaa lämpimästi, älkääkä antako pakkasen haitata menoa!:) Seuraaviin päivityksiin, hejhej!

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

KotiinPALAjaiset Varkaudessa

Torstai-iltana sain viestin, jossa kerrottiin, että minua tultaisiin hakemaan klo18 paikkaan X. Myöhemmin sain lisäohjeina ottaa toppavaatteet mukaan, mikäli innostutaan ulos menemään. Näiden mystisten viestien jälkeen täytyi myöntää ettei minulla ollu harmainta haisua mitä tulisi tapahtumaan. 

Perjantai-iltana tytöt sitten tulivat hakemaan minut kotoa. Hypättiin autoon ja jotta kaikki tulisi minulle yllätyksenä en saanut katsoa mihin menemme, vaan jouduin istumaan hattu silmillä koko matkan ajan. Kun lopulta pysähdyimme ja olimme nousseet autosta, sain (tai jouduin) ihan ensimmäiseksi juomaan "kotiinpaluumaljan" eli shotin saarenmaata. Hyih. Onneksi makua helpottamaan sain lämmintä kaakaota heti perään.


Juomien jälkeen sain lopultakin ottaa hatun silmiltäni ja huomasin yllätyksekseni, että oltiin Vatuskilla (niille jotka eivät tiedä olimme siis Varkauden pienen laskettelukeskuksen juurella ;). Tarkoituksenamme oli heittäytyä lapsenmieliseksi ja lähteä PULKKAMÄKEEN! :) 

Innokkaat laskijat valmiina mäkeen :D


"Miten tää pussi toimi....?"

Kun tarpeeksi oltiin reippailtu ja mäkeä laskettu suunnattiin ensin ABC:lle juoman ostoon ja siitä matka jatkui taas minun osaltani hattu silmillä. Aikamme ajeltuamme pysähdyttiin ja matka taittui hetken jalan - tosin edelleen silmät peitettynä. Hissimatkan jälkeen päästiin sisälle, jossa minä (kaikesta edelleen tietämättömänä) sain odotella silmät kiinni, muiden hääriessä ympärillä ja koristellessa minua ties millä :D

Näin komiat koristeet jokaisella oli! ;)

Kun sitten lopulta sain avata silmäni näin keittiön pöydän täynnä ihania herkkuja! Hetken sain kummastella ympärilleni ennen kuin tajusin, että olimme kaverini siskon "uudessa" asunnossa :)


Herrrrrkkuja <3

Loppuilta menikin mukavasti herkutellen, juoden, höpötellen, hieman karaoketa lauleskellen ja loistavassa seurassa hengaillen! :) 




SUUREN suuri kiitos ihanille ystävilleni, jotka tämän mukavan Suomeenpaluujuhlan minulle järkkäsivät (ja tietysti myös niille, jotka olivat hengessä mukana vaikka paikalle eivät päässeetkään;). Jo tämän vuoksi oli mukava palata koti-Suomeen. <3

torstai 26. tammikuuta 2012

Lunta, pakkasta ja saunan lämpöä: definitely Finland!

Niin sitä on taas asetuttu Suomeen. Lento meni oikein onnistuneesti, ei tarvinnut juuri jännittää, ja muutenkin matka taittui ripeästi. :)

Ensimmäiset pari yötä majoittelin siskon luona Helsingissä, tehden tuttavuutta heidän uuden karvaisen perheenjäsenen kanssa ;) Tiistai-iltana suuntasin sitten kohti Varkaudenkotia. Oli mielenkiintoista seurata bussin lämpömittaria matkan aikana; lähtiessä se näytti -1:tä mutta kun perille päästiin oli pakkanen noussut -12 asteeseen, vaikkakin todellinen "lämpötila" oli -19!! Lumen määrästä ja pakkasasteista ei voinut erehtyä: olin todellakin tullut koti-Suomeen! Pienoinen muutos niistä Tanskan lumettomista maisemista ja plusasteista!

Ensimmäiset Suomi-päivät olen vietellyt syömällä perisuomalaisia ruokia (mm. lohikeittoa ja AITOA, kunnollista suomalaista ruisleipää!) ja tietenkin käynyt saunassa ja hieman autolla ajamassa;) Ai että oli mahtavaa päästä saunaan tiistai-iltana!! En muistanutkaan kuinka upealta lämmin löyly tuntuu ja saunan jälkeinen huurteinen maisuu! ;)

Reilun viikon verran olisi tarkoitus majoitella täällä porukoilla, nähdä kavereita ja tuttuja ja herkutella porukoiden ruuilla;) Helmikuun alussa on tarkoitus sitten suunnata Vaasaan ja asettua uuteen asuntoon. Odotan kyllä jo innolla päästä muuttamaan Mirkkulin kanssa samaan kämppään. :)

Mutta palaan myöhemmin taas asiaan ja kerron mahdollisesta Suomeenpaluu-kulttuurishokistani. ;) Siihen asti, hej hej!

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

I'm coming home, i'm coming home...

Kappas vaan, niin se kassi meni kiinni kaikkine tavaroineen! Kirjaimellisesti piti istua matkalaukun päällä, jotta se meni kiinni. Painoa pojalla on 26 kiloa, toivotaan ettei tarvihe kauheita summia siitä maksaa! Loput tavarat on ängetty käsimatkatavaroihin, jotka painaakin sit varmaan sen sata kiloa. Hyvästejä vaille valmiita ollaan lähtöön. :'(

Eilen käytiin siis pikku porukalla Salt &Pepper -nimisessä ravintolassa ja voi että se oli herrrrrrkkua!! Aivan mieletön 3n ruokalajin illallinen, nammm. Sen jälkeen mentiin viimesille Snakebiteille Irkku pubiin ja saatiin kuulla livenä viimeisen kerran vielä Leaving on a Jet plane, ihan vaan meidän lähdön kunniaksi ;) Hieno tapa lopettaa tämä reissu! Ikävä tulee.

Nyt viimeiset itkut, bussiin hyppäys ja nokka kohti kenttää. PALATAAN SEURAAVAN KERRAN SUOMESSA! :D <3

lauantai 21. tammikuuta 2012

Finnish girls' farewell party

Eilen siis vieteltiin mun ja Mirkkulin läksiäisiä iloisissa ja vain hieman haikeissa tunnelmissa. Porukkaa oli sopivasti; kaikki tärkeät ihmiset ja muutama mielestämme kutsumatonkin häiskä :D

Onnelliset, mutta hieman haikeat kotiin lähtijät.


Koska sen kummempaa ohjelmaa tai puuhaa ei oltu kehitelty, päätettiin maanantai-illan onnistuneiden kitara/lauluharjoitusten perusteella esiintyä Stefanian kanssa. Minä siis lauloin ja Steffi säesti kitaralla. Täytyy myöntää, että molemmille pukkasi aikamoista esiintymisjännitystä, mutta hyvää palautetta saatiin ja ilmeisesti porukka todella viihtyi :) Oli kyllä ihan huippua laulaa akustisen kitaran säestyksellä!


Loppu illasta - tai noh, yöllä - suuntasimme viimeistä kertaa Streetille ja lopulta vanhaan tuttuun Hr. Nielseniin. Mitä kaikkia muistoja siihenkin paikkaan jää, puhelimen varastamisesta lähtien! 

Saimme loistoidean miten muistella kaikkia ihmisiä ja yhteisiä hetkiä: ostimme vieraskirjatyyliset vihkoset, joihin jokainen sai kirjoittaa jotain mukavaa mielensä mukaan. Tänään tekstejä lueskellessa tuli kieltämättä melko suruolo kotiin paluusta, vaikkakin on myös todella jännittävää palata Suomeen! Onneksi nämä ihmiset, tapahtumat ja muistot eivät unohdu koskaan. :) <3

Tänään on tarkoitus käydä syömässä ulkona viimeistä kertaa Mirkkulin, Christinan ja Stefanian kanssa ja sen jälkeen vielä muutamilla pienellä porukalla. Onneksi kaikki tärkeimmät ihmiset tulevat huomenna saattamaan meidät kentälle, joten ei tarvitse itkeä pillistää vielä ;)

Tähän loppuun yksi eilisillan biiseistä, jonka esitimme. Kirjoittelen vielä huomenna VIHON VIIMEISEN Tanskassa päivitetyn blogikirjoitukseni. Mutta nyt näihin kuviin ja tunnelmiin...

"I'm leaving on a Jet plane, don't know when I'll be back again..."

Viimeinen illallinen kämppisten kera

Halusin viettää vielä viimeisen kerran kämppisten sekä Mirkkulin ja Stefanian kanssa illallisen ja niinpä päätin tehdä heille ruokaa torstai-iltana. Tällä kertaa menuun ei kuulunut perinteiset suomalaiset herkut vaan pikemminkin omat lempparini ja spesiaalini ;) 


Alkuruokana söimme tulista tomaatti-chili-katkarapukeittioa, jonka ohjeen olen vuosia sitten oppinut mummoltani kun he vielä viettivät joulujaan Espanjan lämmössä. Loistava herkku etenkin kylmällä pakkasilmalla tai flunssassa! Ja kehujakin ruoka sai kanssasyöjiltäni :) 


Pääruokana oli siskoltani varastettu resepti mozzarellalla ja pestolla täytetyt broilerinfileet riisin kera. Tämä ruoka on yksi ehdottomista suosikeistani! Yksinkertainen ja helppo, mutta niin taivaallisen herkullinen. Lisukkeena mukana oli netistä löytämäni sienillä ja pekonilla täytetyt tomaatit. Paras ystäväni lähetti synttärilahjaksi mulle itsepoimimiaan, kuivatettuja torvisieniä, joten pääsin hyödyntämään niitä. Jälleen melko helppo ja simppeli ohje, mutta aivan upea makuelämys! Olin itsekin yllättynyt lopputuloksesta. 

Jälkiruuaksi tyttölöille tein perinteistä tanskalaista jälkiruokaa, jossa pohjalle tulee murskattuja macaroner keksejä, niiden päälle paloiteltuja appelsiineja ja kaikki kruunataan kermavaahdolla. Ohje ei vaadi paljoa ja jälkkäri on TODELLA helppo tehdä, silti eri makujen yhdistelmä on harmoninen! Aivan mieletön jälkkäri!

Kaiken kaikkiaan mielestäni todella onnistunut illallinen ja ennen kaikkea mukava ilta istua porukalla viimeistä kertaa ja höpötellä. Täytyy myöntää, että näitä illallisia(kin) tulee todella kova ikävä! :(


keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Uutta tukkaa ja sushi-iltaa

Viimeinen Tanskaviikko pyörähti onnistuneesti käyntiin kun pääsin kampaajalle vielä juuri ennen Suomeen paluuta. Leikattiin ja värjättiin tukkaa ja jokos pääsee permis nyt oikeuksiinsa :) Olen äärettömän tyytyväinen uuteen tukkaani, nyt voi hyvillä mielin palata kotiin. Kuvia näytän taas toki, jos saan otettua onnistuneita sellaisia. Pianhan jotkut teistä näkee sen livenäkin ;)

Maanantai-iltana vieteltiin sitten vielä pikku porukalla sushi-iltaa, jo toistamiseen. Tällä kertaa minä sain toimia mastercheffinä ja mielestäni ihan onnistuneita tekeleitä sain aikaiseksi - vaikka ensimmäistä kertaa niitä valmistin! Hyvää palautetta sain myös kanssasyöjiltä, joten ehdottomasti teen niitä vielä uudestaan! Syönnin jälkeen rentouduttiin kuuntelemaan Stefanian upeaa kitaransoittoa. Lopulta innostuttiin kuitenkin soittelemaan ja laulamaan enemmänkin ja koska se kuulosti aika kivalta päätettiin, että läksiäisissämme perjantaina esiinnymme, Stefania soittaa ja minä laulan ;) Mutta siitä sitten lisää perjantain jälkeen... :D

Tässä siis kauniit lohi, paprika, kurkku & avokado täytteiset nori-sushini. :)


Maha täynnä on hyvä fiilistellä.

Olen oppinut vaihtoni aikana mm. tekemään karjalanpiirakoita ja sushia! Ei mikään huono saavutus minun mielestä, voisi mennä huonomminkin ;)

Eilen illalla kävimme (mitä luultavimmin viimeistä kertaa :( ) Irish housessa muutamilla viettämässä viimeisiä Tanska -hetkiä muutamien kavereiden kanssa. Tänään espanjalainen kämppikseni Bea tekee meille kaikille espanjalaisen illallisen, en malta odottaa päästä herkuttelemaan! Illan päätteksi olisi tarkoitus käydä myös Studenterhusetilla viimeistä kertaa ja nauttia viimeisen Sommersby Cranberryt ;)

maanantai 16. tammikuuta 2012

Viimeinen Tanska-viikko alkakoon!

Ihan vaan tällainen välipiristys ja lopun ajan anthemi tähän väliin.
Lähtö lähenee.

"We're leaving together,
But still it's farewell
And maybe we'll come back
To earth, who can tell ?
I guess there is no one to blame
We're leaving ground
Will things ever be the same again?..."


sunnuntai 15. tammikuuta 2012

7 days to go..

Tasan viikon kuluttua tähän aikaan on varmaankin melko jännät, tosin haikeat paikat. Juurikin tähän  aikaan on  tarkoitus olla kentällä (toivonmukaan kantojoukkojen kera ;) odottelemassa koneeseen  pääsyä. Ensimmäistä kertaa tänä aamuna todella iski se todellisuus, että pian tämä vaihto ja koko Tanska on takana päin. Todella orpo ja surullinen olo, mutta samalla en malta odottaa päästä näkemään rakkaita ihmisiä, uusia perheenjäseniä, SAUNOMAAN (!!) ja ajamaan autolla! :D

Eilen vietimme tanskalaisen ystävämme Christinan synttäreitä. Oli mukavaa viettää tyttöjen iltaa tanskalaisten kanssa pelaten, herkutellen ja hyvää musiikkia kuunnellen. Myöhemmin illasta suuntasimme Streetille ja kävimmekin minulle ja Mirkkulille aivan uusissa ja tuntemattomissa baareissa ja yökerhoissa! Hauskaa, että vielä viimeisilläkin viikoilla kokee ja näkee jotain uutta. Salt niminen yökerho, jossa suurimman osan illasta vietimme oli todella sitä mitä olemme etsineet viimeisten 5kk ajan, mutta aina tyytyneet menemään tuttuun ja turvalliseen Hr.Nielseniin. Kaiken kaikkiaan siis oikein onnistunut ilta ja synttärisankarikin tuntui viihtyvän :)

Mitä viimeiseen viikkoon tulee, tiedossa on vielä sushi-iltaa, kahviloissa vierailuja, viime hetken tuliaisostoksia (lähes kaikki on jo hommattu!) mahdollisesti leffa-iltaa, viimeiset iltamat Studenterhusetilla, viimeinen illallinen jossain kivassa ravintolassa ja tietysti ikimuistoisia hetkiä ihanien ihmisten kera <3 Pakkaamista en ole vielä kokeillukaan, se tulee olemaan mielenkiintoista puuhaa! :D Jospa vaikka huomenna käyttäisin hieman aikaa sen suunnitteluun.

Tämän biisin myötä, viimeinen viikkomme Aalborgissa ja Tanskassa alkakoon.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Tuliaisia, kahvitteluja ja lähdön tunnelmaa...

Niin siinä vaan on hassusti päässyt käymään, että jälellä on enää kaksi viikkoa Tanska-aikaa. Aivan käsittämätöntä miten aika on mennyt nopeasti! Mitä kaikkea on kerinnyt tapahtua, mitä kaikkea olen saanut kokea, ketä kaikkia olen tavannut ja millaisia ystäviä olenkaan saanut! Täytyy myöntää, että tulen muistamaan tätä vaihtokokemusta vain hyvällä, mitään huonoa sanottavaa ei ole.

Mutta jotta en ihan ala vetistellä vielä (onhan tässä siis kaksi viikkoa tehokasta aikaa jäljellä:D) voisin hieman kertoilla mitä täällä on viime päivinä tapahtunut ja mitä vielä on tiedossa. Ensinnäkin voin kertoa mitä itse päätin repästä loppuajan kunniaksi. Perjantaina kävin siis ottamassa permanentin! :D Olin sitä pitkään halunnut ja lopulta uskaltauduin suomalaisen kampaajan luo sitä hankkimaan. Nytpä on sitten käkkäräpää ja minähän sitä rakastan!! ;)

Tällänen pehko se oli ottopäivänä :D

Mitä lähdön valmisteluun tulee, olen jonkun verran kierrellyt kaupungilla etsimässä tuliaisia ja välillä aina tietysti  kahvittelemassa lemppari paikoissa. Yksi kerrallaan porukkaa on jo täältä lähtenyt takaisin kotiinsa, joten muutamia läksiäisiä, viime hetken tapailuja ja hyvästejä on joutunut jo tekemään. 

Onneksi vielä viimeisten viikkojen aikana on vielä tiedossa ohjelmaa, muunmuassa tanskalaisen ystävämme Christinan synttärijuhlat sekä tietysti 20. päivä meidän Suomi-leidien läksiäisjuhlat. Kirjoitimme Mirkkulin kanssa hieman "to do" -listaa, eli asioita, joita täytyy vielä tehdä ennen kuin poistumme Tanskanmaalta. Yksi näistä asioista toteutetaan huomenna: menemme elokuviin! Kertaakaan en täällä vielä ole käynytkään elokuvissa, joten se tulee olemaan varmasti mielenkiintoinen kokemus :) 

Mutta eipäs tässä tällä kertaa taas sen kummempia. Kirjoittelen vielä myöhemmin lisää muun muassa siitä, kuinka onnistun pakkaamaan kaiken ostamani (etenkin kaikki kengät!) yhteen matkalaukkuun, mitä viime päivinä täällä vielä puuhaillaan ja millä fiiliksillä sitä Suomeen palaillaan.

Lopuksi vielä hieman lähdön fiilistelyä ja hieman surkuilua myös. Upea biisi<3 Yksi takuuvarma kappale, josta tulen aina muistamaan tämän menneen lukukauden.

maanantai 2. tammikuuta 2012

Happy New Year 2012!

Niin tuli vuosi 2011 päätökseen. Mitä kaikkea siihen vuoteen onkaan mahtunut; kandia, häitä, muuttoja, reissuja, muutoksia ja tottakai tätä vaihtoa! Upeita kokemuksia, ihania ihmisiä ja loistavia hetkiä jää mieleen viime vuodesta. Vaikka toki aina on myös parantamisen varaa. 

Vuosi vaihtui täällä Aalborgissa cocktail-bileiden merkeissä, omalla, tutulla Vesterbro-porukalla. Oli mukavaa päästä taas pukeutumaan ja laittautumaan viimeisen päälle;) 

Leidit pikkumustissaan valmiina juhlimaan;)



Ilta sujui mukavasti ruuan ja tietysti juoman parissa, kunnes kahdeltatoista lähdimme katsomaan ilotulitusta sillalle. Ja upea se oli!! 


Kylmäkin siellä oli, mutta ei sitä lopulta tuntenut upeiden rakettien 
(ja ehkä hieman myös skumpan) ansiosta. 


Joka puolella räiskyi toinen toistaan upeimpia raketteja, joten välillä ei tiennyt minne katsoa! Siksi pahoittelenkin videon sekavuutta, oli vaikeaa päättää mitä kuvata :D Toivottavasti se kuitenkin antaa edes jonkilaisen kuva tuosta upeasta valoräiskeestä!


Tämän jälkeen tulimme takaisin kotiin muun muassa lämmittelemään. Paljon myöhemmin illalla päätimme lopulta käydä katsastamassa meno Streetillä. Yllätykseksemme siellä ei ollutkaan niin paljon porukkaa, mitä olimme kuvitelleet - mikä ei kyllä ollut huono asia :D Aikamme hengailtuamme ja tanssittuamme päätimme lopulta päättää illan ja lähdimme kotiin.

Toivottavasti tämä alkanut vuosi tuo mukanaan onnea, iloa, hyviä muutoksia (niin pieniä kuin suurempiakin), loistavia ihmisiä ja ikimuistoisia tapahtumia!! Nauttikaa vuodesta 2012! <3