perjantai 16. joulukuuta 2011

Joulukalenterin 16. luukku: Joulukuusi

Tanskalaisille joulukuusi on tärkeä osa joulua ja joulunlaittoa. Kuusi koristellaan vielä nykyisinkin lipuilla - se kun on heille niin kovin tärkeä. Jopa noin 69% tanskalaisista käyttää kuusessa myös perinteisesti oikeita kynttilöitä. Niinpä palolaitoksillakin on kiirettä joulunaikana.

Melko tyypillinen tanskalainen joulukuusi, tosin ei aidoilla kynttilöillä.

Jouluaattona tanskalaisilla on tapana tanssia, laulaa ja leikkiä piirileikkejä kuusen ympärillä. Tämä perinne on hyvin yleinen, jopa 85% myöntää tanssivansa kuusen ympärillä aattona. Niin myös tanskalainen ystävämme Christina myönsi, että heidän kotonaan edelleenkin noudatetaan tätä perinnettä!

Tanskassa myös kasvatetaan paljon kuusia niin kotimaan myyntiin, kuin ulkomaille vietäväksi. Tanska onkin yksi merkittävimmistä ja suurimmista joulukuusten tuontimaista. Kuten joulukukkia, myös kuusia tuodaan Suomeenkin  myytäväksi.

Tanskalaisia kuusia myynnissä Köpiksen torilla.

Kotiin tänään palattuani sain ilokseni huomata, että myös tänne meidän asuntoomme oli joku halunnut tuoda joulumieltä ja joulukuusi oli ilmestynyt keittiöömme! Eihän siinä ruhtinaalisesti koristeita vielä ole, mutta joulukuuselta se näyttää. Lopultakin sain kunniapaikan, johon ripustaa muutamat joulukoristeeni :)

Meidän koruton, mutta tuuhea kuusemme :) <3

Tässä kaikki tältä erää, huomenna kerron sitten kaiken meidän täydellisestä Kööpenhaminan reissusta! Lopuksi tietenkin aiheeseen sopiva joululaulu, taas yksi ehdottomista suosikeistani. :) Näihin tunnelmiin, huomiseen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti