sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Tuliaisia, kahvitteluja ja lähdön tunnelmaa...

Niin siinä vaan on hassusti päässyt käymään, että jälellä on enää kaksi viikkoa Tanska-aikaa. Aivan käsittämätöntä miten aika on mennyt nopeasti! Mitä kaikkea on kerinnyt tapahtua, mitä kaikkea olen saanut kokea, ketä kaikkia olen tavannut ja millaisia ystäviä olenkaan saanut! Täytyy myöntää, että tulen muistamaan tätä vaihtokokemusta vain hyvällä, mitään huonoa sanottavaa ei ole.

Mutta jotta en ihan ala vetistellä vielä (onhan tässä siis kaksi viikkoa tehokasta aikaa jäljellä:D) voisin hieman kertoilla mitä täällä on viime päivinä tapahtunut ja mitä vielä on tiedossa. Ensinnäkin voin kertoa mitä itse päätin repästä loppuajan kunniaksi. Perjantaina kävin siis ottamassa permanentin! :D Olin sitä pitkään halunnut ja lopulta uskaltauduin suomalaisen kampaajan luo sitä hankkimaan. Nytpä on sitten käkkäräpää ja minähän sitä rakastan!! ;)

Tällänen pehko se oli ottopäivänä :D

Mitä lähdön valmisteluun tulee, olen jonkun verran kierrellyt kaupungilla etsimässä tuliaisia ja välillä aina tietysti  kahvittelemassa lemppari paikoissa. Yksi kerrallaan porukkaa on jo täältä lähtenyt takaisin kotiinsa, joten muutamia läksiäisiä, viime hetken tapailuja ja hyvästejä on joutunut jo tekemään. 

Onneksi vielä viimeisten viikkojen aikana on vielä tiedossa ohjelmaa, muunmuassa tanskalaisen ystävämme Christinan synttärijuhlat sekä tietysti 20. päivä meidän Suomi-leidien läksiäisjuhlat. Kirjoitimme Mirkkulin kanssa hieman "to do" -listaa, eli asioita, joita täytyy vielä tehdä ennen kuin poistumme Tanskanmaalta. Yksi näistä asioista toteutetaan huomenna: menemme elokuviin! Kertaakaan en täällä vielä ole käynytkään elokuvissa, joten se tulee olemaan varmasti mielenkiintoinen kokemus :) 

Mutta eipäs tässä tällä kertaa taas sen kummempia. Kirjoittelen vielä myöhemmin lisää muun muassa siitä, kuinka onnistun pakkaamaan kaiken ostamani (etenkin kaikki kengät!) yhteen matkalaukkuun, mitä viime päivinä täällä vielä puuhaillaan ja millä fiiliksillä sitä Suomeen palaillaan.

Lopuksi vielä hieman lähdön fiilistelyä ja hieman surkuilua myös. Upea biisi<3 Yksi takuuvarma kappale, josta tulen aina muistamaan tämän menneen lukukauden.

2 kommenttia:

  1. ihana blogi sulla, kivoja kuvia :)

    tsekkaas munki blogi, www.blognamedsweet.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitoksia, mukava jos tykkäät :) pitääpä lueskella.

      Poista