keskiviikko 24. elokuuta 2011

Lähtö lähenee, täpinä tihenee

Kuten otsikkokin jo aika selvästi ilmoittaa, ei ole enää montaa päivää kun tämä tyttö nappaa matkalaukun toiseen kainaloon ja matkakaverin toiseen ja suuntaa kohti uusia seikkailuja Aalborgiin. Siksipä päätinkin jo aloittaa kirjoittelun kertomalla lähtöä edeltävistä tunnelmista ja ajatuksista. Pienimuotoinen jännitys ja odotus kutkuttaa jo vatsanpohjassa, vaikka ihan täysin en ole lähtöäni vielä sisäistänytkään. Uskon kuitenkin, että viikonlopun läksiäisten ja hyvästien myötä lähtö konkretisoituu ja alkaa tuntua todelliselta. 

Matkalaukkunikin olen pakannut jo ainakin kymmenen kertaa - mielessäni. Käytännön toteutus tulee varmasti olemaan haastavampaa laukun painorajoituksia tarkasti seuraillessa. Mielenkiinnolla otan selvää kuinka pakkaaminen puolen vuoden ajalle onnistuu, kun pelkkä viikon lomailu porukoiden luona tuottaa ongelmia ja liian painavan laukun.

Olen fiilistellyt lähtöäni muun muassa tarkastelemalla tulevaa asuinpaikkaani ja kouluani Googlen street view:lla, lukemalla muiden vaihtareiden kommentteja Aalborgin facebook-ryhmässä sekä ihailemalla netistä Tanskan nähtävyyksiä. Ei voi toistaiseksi sanoa muuta kuin että hyvältä näyttää! 

Niinpä jään vielä valmistautumaan lähtööni. Ehkä kuuntelen hieman tunnelmanviritysmusiikkia Aquan, Mew:n tai Volbeatin tahtiin tai lueskelen Andersenin satuja - ken tietää. Palatkaamme taas asiaan kunhan olen saapunut kohteeseen! ;)

4 kommenttia:

  1. Oi ihanaa Henna!!! Tästä tulee hyvä lisä syksyn "must read"-blogeihin <3

    VastaaPoista
  2. voi, mukavaa kuulla anneliini!<3 toivottavasti kirjotukset viihdyttää teitä läpi synkän ja kylmän syksyn ;D

    VastaaPoista
  3. Moi Henna!
    Kummit seuraavat innolla bloggailuasi!

    VastaaPoista
  4. Onpa mukavaa kuulla!:) koitan kovasti olla kertoilemassa tapahtumia.

    VastaaPoista